fbpx

Track Punkin kuulumiset Kymiringin kisasta

Kymiringin osakilpailussa Track Punk Racingia edusti viisi kuljettajaa (Olli Konttinen, Joona Seppä, Roni Gerkman, Hiski Rönkkönen ja Riku Turunen). Menestystä tuli etenkin Jokamiesluokan alle 750-kuutioisissa Hiskin ja Rikun toimesta, mutta kovaa kyytiä painoivat myös ensimmäistä kauttaan Superstock 600 -luokkaa ajavat Olli, Joona ja Roni.

Alla on koottuna kuljettajien omat fiilikset kisasta.

Olli Konttinen:
Kymiring Circuit Racing SM 4. sija!! Melkoisen outo fiilis vieläkin.. Perjantaina 30min ennen treenejä syyläri vuotaa ja naapurista Marko Sinkkonen:lta tipsi korjaukseen. Kanelia…että mitähän hittoa!?! Mutta sehän toimi ja romut kasaan, varusteet päälle ja ajamaan. Sitten lauantaina heti aamusta aika-ajo, mikä tuntui jo paremmalle. Siitä aikalailla oma paras ja 13. lähtöruutu. Ensimmäinen kisa meni todella hyvin, sain taistella ja vääntää koko ajan ja maalissa sijalla 8! Ajoin samalla oman ennätyksen. Sunnuntaina aamun lämmittelyssä ajofiilis oli erittäin hyvä ja viiden tunnin odotuksen jälkeen startti ruudusta 10. Starttasin hyvin, mutta takasuoran jarruun virhe ja vähän pitkäksi, joten menetin pari sijaa. Onneksi en osunut Kirsi Kainulainen:een ja selvittiin säikähdyksellä. Hyvää taistelua oli koko ajan, mutta muutama virhe haittasi ja koko kisan tuntui ettei ajo kulje. Mietin monesti, että mikä mussa mättää kun en saa linjoja osumaan en sitten millään. Harmitti pirusti. Sitten kisan lopussa edestä kaatui neljä kuskia öljyn vuoksi ja lähtösuoralla näytettiin, että jäljellä yksi kierros. Suurin yllätys koittikin maalin jälkeen varikolla, olin maalissa neljäs ja ennätykseni parani yli sekunnilla kisan kymmenestä kierroksesta kuusi oli omaa parasta ja vieläpä reilusti!

Joona Seppä:
Kymin kisaviikonloppu on saatu päätökseen ja fiilikset ovat vähän ristiriitaiset… Löysin ihan mukavasti vauhtia jo perjantain treeneissä ja pyörä toimi todella hyvin. Lauantain aika-ajoissa onnistuinkin sitten aika hyvin ja lähtöpaikka lauantain kisaan oli kolmas. Kisan startti onnistui hyvin, mutta Lehtiranta pääsi silti puskemaan oikealta ohi. Pidin siitä eteenpäin sijoitukseni useamman kierroksen, kunnes tuli vaihdemissi. Välivapaa ja siitä sitten vaihde päälle, rengas lukkoon ja sen seurauksena haikkari ja koko kisaviikonloppu oli sit siinä. Vauhtiin oon kuitenkin tyytyväinen, mutta silti pettyny kisan tulokseen. Seuraavaks sit Alastaro. Kiitokset kaikille tsempeistä ja etenkin tiimille kaikesta avusta!

Roni Gerkman:
Hyvillä mielin lähdettiin kisaamaan, kun edellisenä viikonloppuna Kemorassa muutettiin hieman Yamahan alustaa enemmän omalle ajotyylille sopivaksi ja se tuntuikin nyt tuottavan tulosta. Perjantaina ajettiin kolme treensisettiä ja lauantaina heti aamusta yhdeksältä aika-ajot. Aamupöhnässä aika-ajoissa jäätiin viimeiseen 17. ruutuun, mutta kisaan lähdettiinkin sitten parantamaan sijoitusta. Lähdössä sainkin heti muutaman sijoituksen parannettua ja tiukan taistelun jälkeen ruutulipulle yhdentenätoista. Sunnuntaina jätin aamun Warm Upin väliin ja nukuin mielummin muutaman tunnin pidempään. Kisaan lähdettiin lauantain parhaimman kierroksen mukaisessa järjestyksessä, eli ruudusta 12. Taas hyvä lähtö ja kovaa kamppailua, kunnes kisan loppupuolella tuli radan viimeisessä mutkassa jarrutettua eturengas alta. Pyörä pysyi kuitenkin kunnossa ja pystyin jatkamaan maaliin sijalla 9. Olipa taas mukava ja tapahtumarikas kisaviikonloppu omalta osalta, vaikka rajojakin tuli testattua. Vauhdit ja enkat parani viikonlopun edetessä ja hyvää kokemusta kisaamisesta ja Yamahasta kertyi taas roppakaupalla. Kuun lopussa ajetaan kauden kolmas osakilpailu Alastarolla ja sinne lähdetään taas hyvillä mielin.

Hiski Rönkkönen:
Viikonloppu oli lähes täydellinen ja päästiin kauden avauskisan tavoitteisiin eli aika-ajosta luokkani kokonaiskilpailun paalulle, alle 750kuutioisista paalulle ja kokonaiskisaan (tonniset ja kuusataset) lähdin tavoittelemaan myös paalupaikka, mutta Kymiringin pitkät suorat ja tonniset hävittivät toivon voitosta. Perjantain vapaat harjoitukset sujuivat hyvin ja sain nopeasti vauhdin. Päivän viimeiseen settiin toisen seoksen rengasta alle ja omat enkat 1.58.74. Aika-ajoon lähdin itselle uudella rengastyypillä. Renkaat olisivat vaatineet heti ensimmäisellä kierroksella kovaa aikaa ja paras pito hävisi jo muutaman ajetun kierroksen jälkeen. Sain kuitenkin ajettua paalupaikkaan oikeuttavan ajan! Kilpailuun lähdin siis ensimmäiseltä paikalta! Kuitenkin jo lämmittelykierrokselle lähtiessä huomasin, että kuusatasen tehot eivät riitä tonnisia vastaan, eli täytyi taistella tosissaan! Startin lähtiessä tonniset suhahtivat molemmin puolin ohi. Pääsin muutamasta tonnarista ohi ykkösmutkaan ja nousin kolmanneksi. Kuitenkin Kymiringin pitkällä suoralla pyörät tulivat takaisin edelle. Pääsin vielä muutamasta ohi vain 7 kierroksen mittaisessa kisassa maaliin tullen kokonaiskilpailun neljännellä sijalla ja alle 750 kuutioisissa paalupaikalla!

Riku Turunen:
Kisasirkus alkoi tuttuun tapaan perjantain vapailla harjoituksilla ja olipa mukava huomata että tänä kesänä radalla vietetty aika alkaa tuottaa jonkinlaista tulosta. Paransin omaa henkilökohtaista kierrosennätystä joka kerta kun menin radalle vaikka omasta mielestä ajelin treeneissä aivan höntsää. Aika-ajot oli ajoitettu lauantai-aamuun ja olin etukäteen treenien perusteella suunnitellut ajavani aika-ajossa taas uuden enkan. Tuo onnistui vaikka radalla olikin melkolailla ruuhkaa ja yhtään täysin ehjää kierrosta en saanut ajettua. Lähtöruutu kisaan oli kokonaisluokassa sijalta 9 ja alle 750cc -luokassa kolmas. Kisa oli kilvanajoa isolla alkukirjaimella. Rata on profiililtaan sellainen, että katsomosuoralla 1000cc -pyörät tulee ohi vasemmalta ja oikealta ja sitten loppukierros menee siinä, että niitä saa ohitella parhaansa mukaan takaisin. Laskin videolta, että mun sijoitus kilpailussa vaihtui 27 kertaa . Kisan tavoitteena mulla oli ajaa taas oma enkka, sanoin tallipäällikölle että jos ei tule 02.05 -alkuista kierrosaikaa, niin pistän romut eBayhin myyntiin. Enkka tuli ja romut pysyy edelleen mun omistuksessa. Bonuksena ajoin ruutulipulle kolmanneksi alle 750cc -luokassa ja sain kotiin viemisiksi hienon pytyn, eli pokaalin! Laskeskelin että on muuten helvetin kallis pokaali, tuhansia euroja mennyt siihen... Mitäs muuta, Kymiring on tosiaan "almost" like MotoGP. Rata hiton hieno, varikkoalue kehitysmaan tasolla. Siinä meinasi monella tulla äitiä ikävä kun siellä hiekkakentällä mietti mistä tulisi sähköä tai olisiko jossain suihkua tarjolla. Enivei, enkat, podium ja bändärit!

Julkaistu: 10 heinäkuun, 2021
Teksti: Track Punk Racing
Kuvat: Track Punk Racing

Jaa somessa

Muita aiheeseen liittyviä juttuja

8 heinäkuun, 2021

HRP Suzukilla onnistumisten ja teknisten murheiden viikonloppu Kymiringillä

Lue uutinen
17 heinäkuun, 2021

HelRC:n kuljettajille menestystä Kymiringillä

Lue uutinen
8 heinäkuun, 2021

RAM Racingin pistejohto kasvoi KymiRingillä

Lue uutinen

Puutteita, virheitä tai muita ideoita?

Otamme mielellämme vastaan kaikenlaisia parannusehdotuksia.
Lähetä viesti

Copyright © Interwebbi.com
Nakkikioski
Y-tunnus: 3133828-2 / FI31338282

0
    0
    Ostoskori
    Korisi on tyhjäPalaa kauppaan
      Aktivoi koodi
      linkedin facebook pinterest youtube rss twitter instagram facebook-blank rss-blank linkedin-blank pinterest youtube twitter instagram